Kaihomieltä

Minä tässä mietin yksikseni hiljaisessa talossa...

Nimittäin eilen oli ihana päivä- ehdottomasti oli tänäänkin,

mutta eilisessä oli jotain sellaista joka

nostatti kaihomielen pintaan. Ystävät.

Hyvä ystäväni tuli eilen päiväkahville lasten kanssa 

ja pähkäilimme "luomisentuskaa", joka ei jätä rauhaan.

Sellaista, että olisi kiva näprätä jotain....

Noh, Marimekon kirjasta saimme idean minuuttimekkoon,

joka kaikessa yksinkertaisuudessaan 

venyi kokopäivän mittaiseksi operaatioksi.

Hallitsematon kaaos; sohvalla pomppivat

 iloistakin iloisemmat lapset,

reistailevat ompelukoneet, hauras vanha reikäinen lakana

ja lukematon määrä vastoinkäymisiä..... :)

Mutta se asian ydin!

Meillä oli hauskaa -sitä tekemisen iloa,

sellaista mitä oli aikoinaan kun olimme kotiäitejä molemmat...

Lapset olivat vauvoja  ja pyörivät jaloissa teimme tildanukkeja,

peltisydämiä, kangassydämiä, risuja, askarteluja, maalailuja

 tms tms.. yhdessä se oli hauskaa. 

Ja loppujen lopuksi me näperrettiin melkein 

aina jommalla kummalla jotain pientä.

Nyt sellaiseen ei tunnu olevan juurikaan aikaa.

Ja juuri nyt kaipaan sitä kovasti.

Kiitos eilisestä!

Tämän vanhan tarjottimen oli työkaverini

kaivanut varastostaan minulle.

Vain siksi että, rakastan ruusuja.

Kiitos.

Nyt tuntuu jo tosi haikealta. ;) 

On ikävä siskoa, työkavereita, 

on ikävä Keski-Suomeen ystävää...

Nyt jo itkettää... ;D

Haluan kiittää kaikkia ystäviäni.

Olemassaolosta, ajatuksista, sanoista, kaikesta.

-Anniina