tiistai 5. huhtikuuta 2011

Kirjaimia ja kesäkeittoa


 Tekstit ja kirjaimet on jostakin syystä painuneet 
mun mieliin (lähtemättömästi) viime vuosien aikana. 
Ne on vähän niinkuin intohimo. :D
Olen kertakaikkiaan ihan koukussa erilaisiin teksteihin.


 

Kyltin ylle kuuluu linnunpönttö. 
Ne on krakeloitu aiemmin, satuin löytämään vanhan maalin
jota ilmeisesti olen joskus käyttänyt kyltissä.
  Ja hyvin toimi maali edelleen.
Ja kylttikin toimii, vaikka teksti on turkasen vinossa.


Kirpparilta hankittu jakkara ei nyt saanut valkoista maalia pintaansa, 
jota mies aiemmin ehdotteli. 
Asiantuntijana oma arvio tuolin iästä ;)


Myös puulaatikon ikä on vanhaksi arvioitu.
Tänne on kiva istutella kesäkukkia.

Muuan lasipurkki sai numeroita pintaansa
ja moni muu paikkakin oli ideoinnin kohteena, 
mutta mies kerkesi pysäyttää
ennen kuin mopo karkasi käsistä.
- Kiinteät kalusteet kuuluu jättää rauhaan :)

Mattoja ja tyynyjä on kuitenkin luvassa.
Toivonmukaan hieman tarkempaa
kädenjälkeä kuin yllä olevat! :)



Haluaisin vielä jakaa herkullisen reseptin
 
Kesäkeitto

4 porkkanaa
1 pieni kukkakaali
1 iso sipuli
1-3 valkosipulin kynttä
1l Kevytmaitoa
2rkl vehnäjauhoja
200g (voimakasta) Koskenlaskijajuustoa
Suolaa, Aromatsuolaa

Keitä  porkkanasiivut pehmeiksi, 
lisää veteen kukkakaalin palaset ja
hienonnetut sipulit. Anna pehmentyä.
Lisää maito, (suurusta lasillinen maitoa vehnäjauholla)
Sekoita, anna kiehua. Lisää juusto ja suola.

Keväistä päivänjatkoa!
-Anniina

2 kommenttia:

  1. Tosi kivalta näytti, vaikka hieman vinossa osa olikin!:) Erityisesti tuo tuoli on jotenki heti erinnäköinen -vois jopa sanoa, että muodonmuutoksen saaneen näköinen.
    Vai onko vain harvinaisen onnistunut kuva? ;)

    VastaaPoista
  2. Se on tuo hutasemisen taito, että saa kirjaimet vinoon. Pianotuolista tuli kyllä kiva, ehkä parempi noin, kuin että olisi valkoiseksi maalannut. Kuvat ei mun kameralla ole koskaan liian onnistuneita! :)

    Kiitos systeri vkl:sta! :)

    VastaaPoista