Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ajatuksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. lokakuuta 2013

The päivä

Tänä aamuna aloitettiin päivä pienellä unisella onnittelulaululla
ja kakkukahveilla kynttilänvalossa. 
Tänään oli se oikea tärkeä 8v-päivä. Eihän se ole kuin kerran elämässä.
Tytön suuri haave omasta pikku kamerasta toteutui.
Siitä on puhuttu kauan ja varovasti lainattu äidin kameraa tähän saakka.

Entäs tuo äidin ihan pienin... 
Kasvaa ja kehittyy joka päivä, nauraa ja nautiskelee elämästä.
Ja on niin hurmaava, että sydäntä särkee.

Keskimmäinen nukkui onnensa ohi aamukahveilta. 
Ne juotiinkin ennen sian pieremää! :D

 












On ne kauniita nuo auringonnousut ja hitaat syysaamut.
Villasukkakelit, kynttilät ja takkatulet.... <3

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hämyisät illat


Viimepäivinä - siis iltoina elokuu on todella näkynyt sisällä.
Meillä nimittäin on ollut valot päällä. Pöytä- ja lattiavalaisimet.
Ja ensimmäiset tuoksukynttilät on sytytetty.
Vaniljantuoksua on ilmassa, sekin tuoksuu jotenkin alkusyksyltä.
Hämärtyvissä illoissa ja jotain ihanan rauhallista ja lupaavaa. Uuden alkua.
Pieni Alvar on nyt niin ihanassa iässä. 
Jokainen hymy, nauru ja kiljaisu ovat aina vain ihanampia.

   




 Huomenna alkaa sitten koulu. Sydän riekaleina. 
Ehkä se johtuu vanhoista raskaus-hormooneista. 
Tuntuu vain siltä kuin pienestä keskimmäisestä 
joutuisi ensimmäistä kertaa päästämään irti....
Lapsuus on lyhyt aika, vaikka se nyt ei esikoulun myötä mihinkään katoakaan.
Kuitenkin vastuu omasta itsestä alkaa nyt. Huomenna. 

Huomenna saan viedä lapset itse kouluun. 
Jos joku ei siellä ole reipas niin se on äiti. 
Ja teen kaikkeni ettei lapset joudu minua häpeämään.
Joten tihruutan kaikki haikeuskyyneleet tänään. Piste.  

Niin kuvissa vilahtaneet tuikkukupit ja ruukku Perfect Home.
En tiedä ovatko uusia vai ei, kirppikseltä kotiuttettuja. Just ihania.

 Öitä!


torstai 22. marraskuuta 2012

Mihin se aika taas katosi...



Aika on jotenkin valunut tällä viikolla.
Ei hukkaan, mutta jonnekin!
Tuo vakiharrastus -työ- meinaa välillä imaista ihan kokonaan..
Tällaiselle möhömahalle yhden päivän vapaat ei kauheasti ole luksusta enää.
Siksipä toivoinkin huomisesta lähtien muutaman talvilomapäivän.
Ihan vain oman hyvinvoinnin kannalta.





Ja onhan mulla hyvä syykin vapaille.
Talossa tarvitaan tiskaria. On sitten tympeää hommaa tiskaaminen!
Ja tajusin kuinka paljon vietän aikaani tuolla syömispuolella ja sotekn astioita.
(eipä sillä - niin tajusi eilen neuvolantätikin....)
Meillä ei tälläviikolla ole ollut konetta.
Se sanoi sopimuksensa irti nuoresta iästään huolimatta.
Saimme muuten älyttömän nopeaa ja hyvää palvelua koneen firmalta.
Täällä odotellaan innolla uutta parempaa yksilöä!

Mutta nyt töihin ja pikku-ukko mummulaan!
Heipat!




























keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Viikonlopun kelit...


 Pääsiäisen ilmat olivat kauniita ja ulkoilmasta
 ja kestohangista saatiin nauttia...( töiden lisäksi) ;)
"Vieraitakin" on ollut täällä pääsiäisen vietossa.
Joten kaikinpuolin mukava pääsiäinen takana!

Pääsiäisen työurakkakin loppui eilen klo 21:00, 
joten tänään voi melkein jo huokaista.
Paitsi että sille ainoalle vapaapäivälle luonnollisesti kertyy 
pakollisia asioita, kuten tänään diabeteslääkärin kontrollikäynti...
Pakko varmaan mennä. :)


Tuossa  kuvassa on käärmekuusi, ^
Tervetuloa katsomaan nähtävyyksiä ;)
On ihan tuossa lähellä.
(juurella oli nimi ja sellainen nähtävyys-merkintä. :))



Aamutoimiin, sinne lääkärille
ja kirpparille voisi tehdä pikku mutkan.
Se on todella pikkuinen mutka kun
mukana on pikkujätkä, jota ei naisten jutut kiinnosta. :)

-Anniina

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Tie hyvään oloon


Mistähän tämäkin ajatus tuli mieleen. Jaanpa se teille kuitenkin... :)

Jokaisella meillä on omat tapamme ja tyylimme  pitää huolta itsestämme. 
Se itsestä huolehtiminen on niin laaja skaala asioita mikä asia kullekkin
sitä parempaa oloa tuottaa. 
Jokaisella ne perusasiat ovat kuitenkin samat.
Puhtaus, ruoka ja uni.
Niistä asioista koostuu se sisäinen hyvä olo.
Puhtaus on ihan ykkösjuttuja. 
Minulle henkilökohtaisesti puhdas ja seesteinen olo tulee siitä
itse olen puhdas, mutta kodin puhtaus ja siisteys on yhtä tärkeää.
Näin olen yrittänyt opettaa myös lapsille.
Puhtaat ja siistit vaatteet ovat tärkeät. 
Meillä ei ole merkkivaatteita, eikä todellakaan hinnoilla pilattuja.
Se on tärkeämpää, että ne istuu ja on sievät kuin se mistä ne on ostettu
tai minkä prosentin rekistä ne on hamstrattu! ;)
Kierrätys on tullut viimeisten vuosien aikana yhä vahvemmaksi
ystäväpiirissäni.

No sitten se ruoka. Ruoan merkitys on myös hittijutuksi noussut 
juttu tässä taloudessa. Sen myötä kun keräsin ne +20kg, 
tottakai se vaikutti osaltaan itsetuntoon, oloon ja virkeyteen.
Se nyt on sanomattakin selvää, vaikka itseironian hallitsenkin aika hyvin. ;)
Niiden pudottamisen aloitin sen sata kertaa, enkä koskaan
päässyt 2 viikkoa pidemmälle. 


Mutta viime vuonna olin hieman sinnikkäämpi.
Vaihdoin sen vanhan menetelmän aloitan-lopetan
uuteen tyylin aloitan-retkahdan-jatkan sinnikkäästi.
Kun elopainoa lähti, liikuntakin maistui paremmalta. 
Siitä tuli osa koko perheen juttua, vaikka olemmekin varsinkin tytön
kanssa enemmin edelleen kodinhengettäriä kuin lenkille lähtijöitä.
Vanhempana koin vastuuttomutta siitä, 
etten saa tytärtäkään enää helposti liikkeelle olemalla huonohko esimerkki.
Toki se on meillä molemmilla syvällä luonteessakin...
Asiaan on kuitenkin tullut muutos. Kaikki maistuu: talvi-ja kesälajit.  Molemmille.

Erinomaiset vinkit nesteenpoistoon on kahvi ja vesi ;)
Ne kulkivat ruoan kanssa käsikädessä.
Kun joakisen aterian alle juot 2lasia vettä, 
sitä ruokaa ei vain mene niin paljon. 
Oli se ruoka terveellistä tai ei. :)

Ja vähemmän terveellinen vinkki on pannu kahvia aamulla.
klo 5 tai  8- ei väliä. Juon sen vieläkin...

No sitten se ulkoinen materia....
Kaikki naisellinen hömppä on se mun juttu.
Ei voimakkaita värejä, vaan pitsiä ja sen sellaista.
Työssä kun ei voi koruilla koreilla, sitä on tehtävä vapaalla.
Kaikki kerralla kaulaan ja on naisellinen olo! ;D

Tuota Oriflamen hajuvettä haluan ehdottomasti suositella kaikille!
-Precious Moments, on hajuveden nimi.





Perhe, Ystävät, pienet arjen ilot,
rakkaus ja nauraminen.
Kukat, aurinko, koti, työ
terveys ennen kaikkea...

Listahan on ihan loputon
niitä asioita on vain poimittava päivittäin
ja niistä tärkeistä asioista on pidettävä huolta
jotta se hyvä olo sisäiseti ja ulkoisesti pysyy yllä!

Itsestään on pidettävä huolta, mutta niin toisistakin.
Kaikista ainakin ajatuksen tasolla. :)

Nyt siis sairaalareissulle saattajaksi ja sieltä illaksi kokoukseen.
Siitä olisi tämä keskiviikko tehty.

Olisi kiva jos jakaisitte mielipiteitä! ;)
-Anniina













tiistai 13. maaliskuuta 2012

Vapaalla



 Kamera on löytynyt ;) Kielo-kissa on löytynyt.
Molemmat olleet hukkateillä n.5päivää.....
Vapaapäivää ollaan vietetty, 
tuon pienen kumman leikkijäisen kanssa. ;D
Muutama kuva vihertävistä -joita on kiva katsella ja ihmetellä.

Ja nyt ihmetellään myös suvun uutta pientä poikaa,
joka on nähnyt maailman tänäiltana ensimmäistä kertaa! <3



Vielä tuo pöytäliina^
Äitini yläkaapista kaiveltu.... Ihanan keväinen ja ruusuinen! 

Nyt saunaan! Hellurei!





torstai 1. maaliskuuta 2012

Yksi juoru vain...




Ajattelin etten tulisi keskeneräisestä projektista juoruamaan, mutta tulinpa kuitenkin. :)
Mulla on ollut sellainen takalukko päällä. Olen pähkäillyt säilytysratkaisujen kanssa  
pitkään, jahkannut ja jahkannut. Mutta eilen sain idean ja nyt se on työn alla.... 
Näin nopeasti. Nimittäin mies innostui ajatuksestani yhtä innokkaasti. Onneksi. :)
Soitin hänelle eilen illalla töihin ideasta ja jätin pikkulapun suttuisen piirustuksen 
ja yhtä suttuisen kirjoituksen myötä ohjeita tätä päivää varten...
Ilman kunnollista selontekoa ja kasvotusten keskustelua 
kaikki ei toki mennyt ihan kuin Strömmsössä...

Mutta toivon mukaan siitä lisää huomenna!

-Anniina

tiistai 28. helmikuuta 2012

Saako haaveilla lisää?


Nyt haaveillaan ja odotetaan kesää.
Kesän juhlia, vihreyttä, uimista, pyöräilyä...
Kukkien kauneutta, itikoita - kaikkea!
Kaikki kuvat viime kesältä.














Meidän perheessä kaikilla taitaa olla kesän odotus rinnassa.
Pikkumies kaiveli tennarit esiin ja kysyi voiko laittaa ne
mäenlaskuun, jos laittaa piiitkät villasukat! :D

Eletään kuitenkin tässä hetkessä.
Todellakin -Lumen keskellä, sairastuvalla.... :D

-Anniina