Viikonlopun tähtihetkiä - kahvihetkiä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomuksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Leipomuksia. Näytä kaikki tekstit
maanantai 2. kesäkuuta 2014
maanantai 12. toukokuuta 2014
Jätskikakku
Arvatkaas kuinka maanantaiaamu alkoi?
Jätskikakun lopulla. Slurps. :P
Täällä blogistaniassa pyörineet jätskikakut ovat vallanneet minutkin.
Herkullisuudellaan ja ehdottomasti helppoudellaan.
Ja maistuu niin isolle kuin pienelle. Varsinkin kesällä ;)
Mutta kakkuun. Irtopohjavuokaan.
Voisulaa ja Fanipalan murusia pussillinen pohjaksi.
Sopivasti sulannutta minttujätskiä ja vaniljajätskiä paineltuna kerroksittain.
Jäädytin kakkua kerrosten välillä noin 10min.
Fazerin sinistä sulatettuna pinnalle.
Variaatioita kakustahan voi tehdä vaikka minkälaisia, kullekin mieluista.
Tämä oli kuitenkin niin hyvää, että voin suositella!
Herrrrkullista päivänjatkoa! ;)
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Makean ystävälle
Kinder-Piirakka
6 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vanilliinisokeria
4 tl leivinjauhetta
6 rkl tummaa kaakaojauhetta
3 dl kiehuvaa vettä
300 g sulatettua voita
4 munaa
Sekoita sokeri, jauhot, vanilliinisokeri, leivinjauhe ja kaakaojauho keskenään.
Kiehuta vesi ja sulata voi. Sekoita ne keskenään ja hämmennä puukauhalla kuivien aineiden joukkoon. Lisää puukauhalla sekoittaen vielä munat yksitellen taikinaan.
PAISTA 200 astetta, noin 30-35 min.
Jäähdytä piirakkapohja hyvin ennen kreemin ja suklaan laittoa.
Voikreemi:
150 g voita
5 dl tomusokeria
4 tl vanilliinisokeria
2 keltuaista
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vanilliinisokeri ja keltuaiset yksitellen. Vatkaa vielä hetki. Levitä notkea kreemi jäähdytetyn pohjan päälle ja laita suklaan sulatuksen ajaksi pakasteeseen, jotta lämmin suklaa ja pehmeä kreemi eivät sekoitu keskenään.
Kuorrutus:
200 g (tai hieman enemmän) Fazerin sinistä suklaata sulatettuna.
Sulata suklaa mikrossa, levitä kovettuneen kreemin päälle.
VINKKI: Kaada vain osa suklaasta pienelle alueelle ja levitä se ensin. Tee näin suklaan levitys osissa. Jos kaadat suklaan kerralla kovetetun kreemin päälle, jämähtää suklaa helposti paksuiksi kerroksiksi, eikä sillä saa koko pohjaa peitettyä.
Koristelu:
Valkoista suklaata
Paras piirakka ikinä. Herkullista päivän jatkoa! :)
torstai 1. elokuuta 2013
Elokuun aloitus
Elokuu. Hui että.
Ensimmäiset koivunlehdet ovat varisseet maahan.
Päivä on ollut ulkosalla kokonaan harmaa,
mutta ei ole annettu sen haitata.
Oikeastaan ollaan keretty monenlaista puuhata.
Pikkumies on aloittanut uudet leikit.
Isi kun näppäränä miehenä teki harjanvarresta ja muutamasta rimasta
tuollaisen lelun. :)
Leiktään meillä lentskariakin, mutta se ei ole ollenkaan nuin hurjaa kuin
Alvarin ilmeestä voisi päätellä. :)
Rocku Roadia testailtiin ja maisteltiin. Ja tytön synttäreitä jo vähän mietittiin...
Niihin on kyllä pari kuukautta, mutta Rocky Roadia taitaa tulla tarjolle. :)
Meidän ohjeessa minivaahtiksia, Pepe-lakua ja Fazerin sinistä suklaata.
Rocky Road-suklaan perusohjeen löydät täältä!
Sain miehen innostumaan kukkapenkkijutuista ja kivikuorma
käytiinkin jo hakemassa. Huomenna sitten multaa ja muuta mukavaa!
Se on kiva kun välillä tulee näkyvääkin,
eikä pelkästään kitkemistä ja nurmikon leikkuuta.
"keväällä meillä kukkii sitten tusinoittain tulppaaneja lipputangon juurella!
Ajattele nyt vähän kuinka ihanaa...." Tämä tepsi..... ;D
Hyvät illanjatkot!
lauantai 13. heinäkuuta 2013
Rapsakka raparperipaistos
tiistai 21. toukokuuta 2013
Juhlavalmisteluja
Palaan vielä kerran ristiäisiin ja juhlavalmisteluihin.
Monessa taloudessa on varmasti jos jonkimoisia juhlia nyt kesän aikana
niin tässäpä, minun muutamat juhlavinkit.
Meillä juhlat olivat hyvin perinteiset tarjoiluineen.
Korvasin täytekakun Briitta-kakulla.
Itse en täytekakun ystävä ole ja huono tekemään sellaisia.
n.30 juhlavieraalle tein 2 pellistä Briittatorttua, jotka laitoin kokonaisina päällekkäin,
ja väliin ainoastaan vadelmia ja kermavaahtoa.
Minulla ei niin suurta lautasta ollut, joten vuorasin matalan uunipellin foliolla
ja neliskanttisilla kakkupapereilla.
Koristeluiksi haaveilin kukkakaupan hentoja vaaleansinisiä kukkatikkuperhosia,
mutta en onnistunut löytämään niitä.Joten koristeluna vain yksinkertainen ruusu.
Briittatorttuhan on helppo tehdä laktoosittomana ja gluutenittomana,
joten jo siksikin hyvä, varma ja edullinen tarjottava ja maistuu kaikille.
Pohjien pakastaminen etukäteen onnistuu hyvin.
Muutenkin tarjolla oli leipomuksia,
jotka oli tehty etukäteen ilman viimehetken suurta stressiä.
Ainoastaan suklaamarenki-suukot tein edellisenä päivänä.
Niistä ei edes kunnon kuvaa keretty ottaa, kun ne maistuivat lapsivieraille niin hyvin!
Suolaisella puolella tarjolla oli pikkupitsoja, juustokierteitä, cocktailpiirakoita sekä salaattia.
Kesällä luonto ja piha pursuu ihastuttavia kukkia, meidän juhliin ne ei kuitenkaan ehtineet.
Kastepöydän kukka-asetelman tein mariskoolin,
tarvikkeet paikallisesta kukkakaupasta ja vinkit floristiystävältä. :)
Jos haluat käyttää luovuuttasi ja tehdä asetelmat itse,
kukka-astelman tekoon perusteelliset ohjeet löydät Huiskulasta videon kanssa!
Asetelmassa on vihreitä, yksi iso krysanteemi, harsokukkaa ja omalta terassilta sinistä helmihyasinttia.
Tuo kukka-asetelma on yhä edelleen hengissä.
**
Mukavia juhlavalmisteluja itse kullekkin!
maanantai 28. tammikuuta 2013
Kaurakeksit
Maanantain iltapäivään kuului tänään kaurakeksien leipomista ja luistelua.
Äiti sujuvasti katsoi molempia touhuja.
Lapsilla näyttää olevan virtaa äitiä enemmän...
Nopeiden kauraherkkujen on täältä.
Kaikenkukkuraksi me ollaan herkkulakossa! :)
maanantai 10. joulukuuta 2012
Joulukalenteri: Luukku 9
9 Luukusta aukeaa muutamat synttäriherkut.
(Hitusen myöhässä, mutta suotakoon se kiireilleni ;))
Angrybirds-teemalla juhlittiin poikaa meilläkin meilläkin.
Itsenäisyyspäivän kunniaksi halusin hitusen laajemman menun,
joten kokeilin myös ensimmäistä kertaa voileipäkakkua.
Kreikkalaisen voileipäkakun ohje täältä.
Testasin myös Valion makurahkaa Rommi-rusinaa hyytelökakkuun.
Tämä oli ehdotonta herkkua!
1pkt Danielle-keksejä
n.75g sulatettua rasvaa.
1prk Vanilla floraa
2prk Rommi-rusina rahkaa
Sokeria (maun mukaan)
5 liivatelehteä
1 rasia Suklaarusinoita koristeeksi
Sopii kyllä Joulpöydän herkuksi!
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Suklaasydämet
Suklaasydämet a la Anniina :)
Tarvitset:
piirakkataikinaa
Paljon suklaakuorrutetta
Strösseleitä tms.
Piparkakkumuotin
muffinsivuokia
Tarina menee näin.
Ajattelin leipoa eilen kun tarvitsin munankuoria.
Kolmannen piirakan kohdalla
muistin ne munankuoret! Arggh,
Sitten keskityin vain ja ainoastaan
niihin munankuoriin....
Suklaapiirakan teko jäi vain pikkurillin
varaan kun mietiskelin
mitä niistä munankuorista tehdään...
Ja sitten nostin piirakan uunista.
Aivan uskomatonta!
Siitä jäi puuttumaan
sen kolmensortin ainekset ainakin!
Rasvakin löytyi illalla mikrosta jne jne.....
Syötävää oli, joten hukkaan sitä ei laitettu...
vain vähän sovellettiin.... :)
Soveltamisen iloa!
-Anniina
tiistai 10. tammikuuta 2012
Talvipäivän Muffinit
Raikasta, pirteää ulkoiluntäytteistä päivää
kaakaon ja muffineiden kera...
toivottaa pienet ja isot leipurit!
sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Askarteluja ja Pizzavinkki
Lisää kuusia juurineen on
kannettu 3kpl sisälle.
Sekä mummulan pihalta napsittu
maljakkoon muuan oksa
hopeisia marjoja.^
Sain ystävältäni
tuliaiseksi kaksi kaunista tulitikkuaskia
ja sekös inspiroi meidät tyttären kanssa
askartelemaan kaikki askit mitä
naapurustosta löytyi!
Jouluaskarteluja on siis
vähän aloiteltu.
Ja tässä pojan aski isälle
-isänpäivälahjaksi.
Hellyyttävä viimevuoden
pk-kuvakruunaa kaiken!
Askissa ei taida olla
kuin 4 tikkua :)
Koko syysloma on herkuteltu
luvan kanssa, mutta liiaksi siltikin...
Tässäpä syysloman yksi pikaherkku:
Maistuva pika kasvispizza
PizzaKit-tuorepohja (Prisma)
tai SaraLee-tuorepohja (Citymarket)
löytyy eineshyllystä, pellillinen
n 3.50e
Täytteeksi:
Ananasta
Miniluumutomaatteja
Paprikaa
Fetajuustokuutoita
Punasipulia
Valkosipulia
Juustoraastetta
Villirucolaa
*Kiitos kommenteistanne
arvontapostaukseen ja
terveiset kaikille tutuille
ja vähän tuntemattomammillekin!*
Torkkupeittoarvontaan
vielä hyvin aikaa osallistua!
Nyt torkkujen kautta
yövuoroputkeen
- 8valvottavaa yötä edessä.
Iloista alkavaa Marraskuuta!
-Anniina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)