perjantai 12. lokakuuta 2012

Iloa ja onnea...


Nyt sen uskallan sanoa ääneen!
Meille tulee vauva! Kevätvauva!

Mun on tehnyt mieli juoruta jos sen tuhat ja sata kertaa,
mutta pelko on kuitenkin aina voittanut....
Eipä sillä ettenkö sotanorsulta jo näyttäisi, 
tai sellaiselta olo tuntuisi, mutten siltikään ole uskaltanut.
Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että kaikki olisi hyvin! :)


Tämä kuva vääristää rehellisesti sata nolla - olen hurjasti isompi kyllä joka suunnalta.
Mutta antaahan tämä maireamman kuvan minusta! ;D 



Koko perhe on odotellut pienoisen kuvaa pitkän tovin,
joten on meillä nyt ihmettelemisen aihetta!

Ja olenhan minä ollut väsynyt, 
niin väsynyt että, epätoivon partaalla olen ollut joka kolmas päivä...
Siksi siis blogikin on ollut ihan heitteellä. 
Ja suunnilleen vähän kaikki muukin!
Ympärilläni on vain niin ihania ihmisiä, että jokainen ymmärtää
ja kestää minua enemmän kuin olisi tarpeen -mies, työkaverit ja jopa lapset...

Toissa iltana puhuin miehelleni blogin diy-joulukalenterista, 
jota suunnittelin. Jokaisesta luukusta löytyisi kiva askarteluvinkki.
Mies oli innoissaan siitä, että edes jaksoin suunnitella jotain,
että aikoi olla ehdottomasti mukana askarteluissa!
Joten meillä suunnitteilla joulukuuksi nyt 24 kivaa monipuolista askaretta!


Ilo on kuitenkin nyt vauvasta ylimmillään...
Onnellista viikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Oi, mikä ihana uutinen! Hyviä vointeja koko perheelle;) saat taas kaivaa ihanat pikkuvaatteet esiin. Vauvakuumeinen täälläkin (mutta vielä vain kuumeen asteella;))

    VastaaPoista
  2. Onnittelut teille.Ihanaa odotusta.

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea uuden elämän ihmeestä! Ja voimia odotukseen :)

    VastaaPoista
  4. Oi Paljon onnea! Meidänki odotettu kevät vauva syntyy maaliskuussa<3

    VastaaPoista
  5. Voi onnea koko perheelle! Ja ihanaa odotusaikaa sinulle väsymyksestä huolimatta!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut!
    Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja saisitte pienen käärön kainaloon <3

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihana uutinen, lämpimät onnittelut! Hoikassa kunnossa on mamma vielä, pian se masu sieltä pompsahtaa ihan kunnolla esiin ;)

    VastaaPoista