perjantai 11. huhtikuuta 2014

Alvarin muistelmat




Alan pikkuhiljaa lähestyä sitä maagista 1. vuoden ikää.
Ajattelin muistella tätä ihan omaa ekaa vuottani.

Vuosi sitten muistan äidin raskaan hengityksen. Jaiks, miltä se kuulostikaan!
Ja se valtaisa töminä, joka kuului niistä raskaista jaloista joka askeleella.
Ne kuului mahaan asti ihan selvästi. 
Ja muistan senkin kun isä, jota en ollut vielä koskaan nähnyt
tyynnytteli valtaisaa äitiä
"et oo todellakaan iso, eikä sun nenä ole ollenkaan turvonnut. Näytät oikein hyvältä"
Valehteli - päätä pahkaa tuo mies valehteli äidilleni!!!!!
Senhän kuuli jo äänensävystä.

Yhden asian tuo isäni kuitenkin lupasi ja piti lupauksensa.
Minun ei ole koskaan tarvinnut nähdä hänen tupakoivan.
Mitä lienee se sitten tarkoittaakin, mutta sen hän lupasi minulle vatsan läpi.
Eli oikeastaan aika rehellinen mies.

Noh, sitten synnyin 13.päivä. 
Ei mikään ihan täyden kympin juttu se synnytys kuulemma.
Kaikki olivat autuaan onnellisia ja ihmeissään. Ja niin iloisia ja ylpeitä.
Yhden asian muistan selkeästi sairaala-ajoilta.
Olin hyvin turvonnut ennenaikainen pötkylä, painoin melkein 4,5kiloa!
Micheliiniksi heti kutsuivat ja äiti kumman huumorinsa lomassa ihmetteli hoitajille,
ettei ole ennen nähnyt vauvaa jolla on päällekkäin kaksi nenää!!!
Kiitos äiti.

Tuon kumman huumorin kanssa meillä eletään.
Isi ymmärtää sitä parhaiten, varmaan siksi kun ne on ollut 
puolet elämästään yhdessä. Oikeastaan isi on aika samanlainen.
Vähän fiksumpi, mutta samanlaiset hassut vitsit.
Velipoikani on perinyt sen saman sarkastisen huumorin,
siskolla on tapana pyöritellä fiinisti vain silmiä.
Itse olen opetellut nauramaan jutuille niin, että kaikki 12 hammastani näkyvät.

Olen hirveän tyytyväinen elämääni. 
En kaipaa kuin makoisia pitkiä päiväunia ja hyvää ruokaa.
Pikkuautoja, jääkiekkomailan ja pari palloa.
Ja öisin lämpimän paikan äidin ja isän keskeltä sekä sen sängyn parhaimman tyynyn.
Siitä tyynystä joudun neuvottelemaan joskus isän kanssa!
Ja hymyileviä ihmisiä ympärilleni. Ja parhaat kaverini, sekä äitin ja isin.
Ja lällyt kummisetät. Ne on ihan päällikköjä.
Ja aika ajoin papan syliä. Pappaa on superhelppo huijata! 
Pappa jaksaa sylittää monta tuntia kerrallaan. Mulla on ihan omat koiranilmeet sitä varten.
Ja sellainen yhyy-äännähdys.

Toisinaan äiti on.... no aika äkäinen. 
Isi sanoo, että se johtuu naistenpäivistä. 
Äiti sanoo ettei vaihtamalla parane, kun kaikilla naisilla on naistenpäivät.
Ja isi sanoo että lapset, odotellaan rauhassa vaihdevuosia, sitten tasottuu...
Mitä lienee se tarkoittaakaan?

Velipoika on kertonut, että isi on johtaja ja äiti on lääkäri.
Äiti ja isi aina naureskelevat sille jutulle niin ettei se selvästikään pidä paikkaansa.
Ovat kuitenkin vain hiljaa ja pröyhistelevät rintaansa.
Tällaisia juttuja velipojalla on paljon. Siis semmosia hauskoja.
Minäkin haluan kertoa hassuja juttuja ja saada ihmiset iloisiksi.
 Ja minäkin alan isona pelaan jäkistä ja ajan mopolla ja softailen metsässä.
Ihan varmasti. Heti kun lähden kävelemään.

Isi oli varma, että lähtisin pian kävelemään.
Äiti tiesi etten lähde.
Sanoo aina että, jos askellus on kuin pahaisella juopolla, ilman tukea ei onnistu.
Mitä lienee se sitten tarkoittaakaan?

En unohda sitä koskaan, kun hiihtolomalla sairastimme mahataudin.
Isoveli sai änkribööds-auton!!!! Entäs minä?
En saanut autoa ja oksensinkin varmasti puolta enemmän!
Tulihan siinä itkua ja hammastenkiistelyä.
Siitäpä äiti ja isi viisastuneina hakivat seuraavana päivänä minullekin
cittarin laarista oman auton.

Olen kasvanut äidin pitsihelmoissa ja siskon hellän huomassa.
Päivät on aika rauhallisia, kun kaverit ovat koulussa.
Mutta sen osuuden päivästä vetelenkin pääosin unia.
Olen perinyt velipojan unenlahjat.

Yhtä enoa vähän vierastan. Oikeastaan aika paljonkin.
Mukava mies se on, ei siinä mitään. MUTTA.
Hänellä on vähän pitempi tukka, näyttää ihan David Beckhamilta
ja minä maalaispoika en ole sellaiseen oikein tottunut...

Äiti ja isä miettivät eilen olisko minulle sopinut joku muu nimi.
Ainoat vaihtoehdot olisi ollut Viljo tai Väiski.
Ja sekin Väiski tulee Putous-ohjelmasta. Se joka sanoi täh.
Minäkin sanon aina täh? mutta entäs sitten.

Huomenna on minun ihka ekat omat juhlat.
Äti on taas häärännyt. Niinkuin aina.
Mutta se ei haittaa ollenkaan, että mun takia hääritään.
Huomenillalla äiti itkeä pillittää,
kuinka iiiiso yhtäkkiä olen ja vauva-aika on takana.

Kaikenkaikkiaan tästä on hyvä jatkaa toka vuoteen.
Kesä lomaillaan rennon ottein ja uin koko kesän. Ja hypin ramppiskalla ja kiikun.
Ja syön makkaraa ja jätskiä. Olen olevinaan iso, mutta silti pieni.

Oon edelleen koko perheen vauva.

Ps.Enkö vain ole söpö? isi pakotti laittamaan juhlavaatteet kerhokuvaan! :)


8 kommenttia:

  1. Ihana aamun piristyskirjoitus! Onnea Alvarille :)

    VastaaPoista
  2. Voi että, miten ihana juttu!! Poika on ihan mahottoman sulonen ja kuulostaa hauskalta tyypiltä, onnea Alvarille! ♥

    VastaaPoista
  3. Oikein palljon onnea Alvarille. Ja Anniina, sinä se osaat kirjoittaa :) Olette olleet mielessä, pitäis tulla taas käymään pitkästä aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuo runosuoni sykkii vähän liikaakin kun omissa ajatuksissaan vain on... :D Lämpimästi tervetuloa! <3

      Poista
  4. Onpa Alvarilla ollut kiva vuosi hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano muuta. :) Seura tekee kaltaisekseen! ;)

      Poista