torstai 27. marraskuuta 2014

syksynmittaiset terveiset


Heippa!

Hengissä ollaan ja hyvin menee. :)

Syksyn mittainen laiskuusjakso tietokoneen käytöstä. :O
Kamera on pölyttynyt ihan tarpeeksi kauaa lipaston kulmalla. 
Tasan kaksi kertaa olen kuvia ottanut. Toiseen kertaan sisältyy 
perhepotretit itselaukaisijalla: 89kpl iloista kuvaa meidän sekalaisesta seurakunnasta, 
joista puolessa vedin vatsaa niin sisään, että suunympärys hohkas valkoisena. :D
Yksi onnistunut otos. Yksi ainoa. Siitä muutama suurennos. Itselle ja isovanhemmille.






Mutta ajattelin palata tänne jäädäkseni. Iso lupaus. :)
 Muutamat askartelutkin on kyhäilty syksyn aikana.
Makkari on saanut ikkunalaudat.
Perheen äiti on palannut töihin ja sekös on pakkaa sekoittanut sopivasti.
Ei liikaa kuitenkaan ja pienimmäinen saa elää vapaata koti-elämäänsä edelleen.
Jouluakin on laiteltu jo jonkin verran ja ekat hyasintit tuoksuvat toista päivää. 

Kamalaa kun lapset kasvavat niin äkkiä ja näissä kuvissa sen taas huomaa. :/

Oikein mukavaa torstaipäivää jokaiselle, 
Ja terkut jokaiselle virtuaali-ystävälle ruudun toiselle puolen. :)

<3 Anniina

6 kommenttia:

  1. Kiva et palasit! !! Aika useasti käynyt kurkkimassa et joko ����

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että on kaipailtu. Sorry hiljaiseloni. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Niinhän se on! Onneksi edes yksi - Sitäkin vähän muokkailtiin.... ;)

      Poista